Ei keppiä vaan porkkanaa! 4.6.2010

Missä on politiikan tekemisen tahto tai aatteen palo, joka vakaasti on vienyt meitä eteenpäin yli vuosisadan ajan? Entä missä on keskustalainen terve itsetunto ja kenties ylpeyskin aateperinnöstämme? Olemmeko kadottaneet ihanteemme talouden nousukauden pyörteissä markkinatalouden humuun? Elsi Kataisen kolumni Suomenmaassa 3.6.2010
Aatteen palo ei ole sammunut. Se palaa edelleen, joskin liekki on hiipunut. Liekki tarvitsee sytykkeitä jotta se voisi roihuta taas. Se tarvitsee palkeita, jotka puhaltavat yhteen hiileen. Se tarvitsee syttyäkseen innostavan maaperän, uskon tulevaisuuteen ja avoimuuden ilmapiirin.

Viime päivien kannatusluvut gallupeissa ovat olleet Keskustan kannalta tylyä luettavaa. Mikäli reilun 18 prosentin kannatus realisoituu ensi kevään eduskuntavaaleissa, voimme varmasti ravistella hallitusvastuun hartioiltamme. Kutsu hallitusneuvotteluiden pöydän ympärille on tuolloin sangen epävarmaa. Myös eduskuntaryhmämme huone on tarpeettoman suuri. Tähän emme ole valmiita emmekä anna periksi! Vaaleissa menestyminen vaatii meiltä kaikilta paljon työtä. Työn tekoon olemme tottuneet; järjestömme vahvuus nojaa uudistushaluumme, vastuullisuuteemme ja ahkeruuteemme. Alkiolainen perintömme muistuttaa, että meillä keskustalaisilla on tässä yhteiskunnassa vielä paljon tehtävää alueiden kehittämisen, perheiden, yrittäjyyden, työelämän laadun sekä kestävän kehityksen puolesta. Me emme unohda myöskään oikeudenmukaisuutta.

Keskustan on oltava vastuunkantaja myös ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen – ja piikkipaikalla! Toinen tai kolmas sija ei riitä. Seuraavalla vaalikaudella hallituspuolueilta kysytään nimenomaan selkärankaa ja inhimillisyyttä suurten haasteiden edessä. Julkista taloutta on tasapainotettava. On puntaroitava verotusta, työn tuottavuutta, työurien jatkamista, eläkekysymyksiä ja yrittäjyyttä. On taattava peruspalveluiden saatavuudesta ja laadusta maaseudulla ja kaupungeissa. On huolehdittava perusturvasta – eläkkeistä, lapsilisistä, työttömyyskorvauksista. Kaikki tämä on oltava Keskustan käsissä ja siksi meidän on oltava mukana myös seuraavassa hallituksessa!

Kentältä saamani viesti on selvä: keskustalaisesta aatteesta ja puolueemme yhteisistä arvoista on tehtävä elävää ja päivänpolitiikasta näkyvää. Keskusta ei ole arvojen osto- ja myyntiliike! Kaikenlaisten kohujen ja epäselvyyksien keskellä alkiolaisuus ei kuitenkaan ole tahriintunut. Emme me ole menettäneet aatepohjaamme - luottamus politiikkaan sen sijaan on kärsinyt vakavan kolauksen. Luottamus on palautettava ja se tapahtuu vain tekojen kautta. On osoitettava, että Keskusta on edelleen ihmisten luottamuksen arvoinen. Keskustan hartiat ovat leveät ja vahvat kantamaan yhteiskuntavastuuta, huolehtimaan ihmisen äänen kuulumisesta ja paremman huomisen turvaamisesta. Edelleenkin voimme olla ylpeitä keskustalaisuudestamme.

Keskustan menestyksen salaisuutena on jo vuosisadan ajan ollut laaja järjestökoneistomme. Aatteen palo on ajanut meitä jokaista milloin talkoisiin, toritapahtumiin, vaalityöhön ja tietysti vastuunkantajiksi luottamustehtäviin. Vaalityö on aina innostanut väkemme liikkeelle. Kiitos kuuluu jokaiselle, joka on antanut panoksensa puolueemme hyväksi! Keskustan järjestötoiminta kuitenkin kaipaa liekin sytykkeeksi myös kannustusta, innostusta ja iloakin! Järjestötoiminnan on tuotettava tyydytystä myös toimijoilleen, siksi kepin sijasta on tarjottava porkkanaa. Toiminnassamme on vihdoin päästävä sille tasolle, että jäsenistölle annetaan aidosti tilaa. On oltava tilaisuuksia, joissa jäsenistö pääsee ääneen. On oltava kanavia, missä jokaisella on mahdollisuus osallistua puolueemme tavoitteiden laatimiseen ja poliittisen ohjelman tekoon. Virallisten kokousten rinnalle on saatava epävirallisempaa järjestötoimintaa. On kuitenkin muistettava, että loppujen lopuksi aika harva nauttii kokouksissa istumisesta kokousten vuoksi vaan nimenomaan vaikuttamisen vuoksi. Siksi aidolle vaikuttamiselle on oltava myös tilaa.

Isäpuolueen lisäksi meillä on kattava sisarjärjestökenttä. Tämä on erinomainen asia. Lähes jokaisella on mahdollisuus löytää paikkansa Keskustan korkean katon alta. Huomiota on myös kiinnitettävä 30-40 –vuotiaisiin jäseniimme, jotka elävät useimmiten tässä vaiheessa elämänsä ruuhkavuosia. Melko vähän tämän ikäisiä jäseniä näemme kokouksissa. Tähän ikäryhmään meidän on nuorten ohella myös panostettava, koska myös pienten lasten vanhempien näkemystä politiikassa tarvitaan.

Elsi Katainen
kansanedustaja
Suomen Keskustanaisten varapuheenjohtaja


  • Vaikuttajanaisia
  • Bloggaajat
  • Liity jäseneksi
  • AVAIN-lehti
  • Yhteisö
Tapahtumakalenteri