Yksineläjiä ei saa leimata 18.2.2010

Keskustanaisten puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäen mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 18.2.2010

Miltä tuntuu olla perheeseen kuulumaton? Kolmasosa suomalaisista tietää. He ovat yksineläjiä. Perheeseen kuulumattomuuden käsite tulee suoraan Tilastokeskuksen yksineläjän määritelmästä. Se ei kuulosta kauniilta, mutta sitä ei yksineläjien todellisuuskaan aina ole.

 

 

 

Perhe on edelleen vahva yhteiskunnallinen normi. Silti, perheellisyys tai perheettömyys ei saa olla ihmisen arvoa määrittävä tekijä. Yksineläjien heterogeenisuus ryhmänä ei myöskään saa olla este aiheen nostamiselle poliittisen päätöksenteon keskiöön. Toisaalta, yksinelämisestä ei saa tehdä ihmistä määrittävää leimaa.

 

 

Maria-Lisa Rodhin nosti ansiokkaasti esille mielipidekirjoituksessaan (HS 16.2.2010) yksineläjien köyhyyttä. On kuitenkin syytä huomioida, ettei yksin eläminen itsessään tarkoita syrjäytymistä ja köyhyyttä. Moni valitsee yksinasumisen ja elää elämänsä parasta aikaa.

 

 

Kun ihmisen elämänkaari saavuttaa vanhuuden tai kohtaamme sairautta tai muita vastoinkäymisiä, tarvitsemme huolenpitoa, jonka saamisen ei pitäisi olla niin vaikeaa kuin se nyt joidenkin kohdalla on.

 

 

Meidän kaikkien suomalaisten pitää ajaa myös yksineläjien etua. Yksinäisestä vanhuksesta tai mielenterveyspotilaasta on pidettävä huolta. Myös ammattiauttajien on syytä muistaa, että sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee toimia asiakaslähtöisesti, olivatpa asiakkaat yksineläviä tai perheellisiä.

 

 

 

Arkadianmäelläkään ei sovi unohtaa, että myös yksineläjät kuuluvat suomalaiseen perheeseen.

 

 

Anneli Jäätteenmäki

puheenjohtaja

Suomen Keskustanaiset



  • Vaikuttajanaisia
  • Bloggaajat
  • Liity jäseneksi
  • AVAIN-lehti
  • Yhteisö
Tapahtumakalenteri