Satakunnan keskustanaiset haluaa sinkkutaloudet samanarvoiseen asemaan perheiden kanssa.
– Koska sinkut osallistuvat myös yhteiskunnan rahoittamiseen, toivomme, että heidät otetaan myös paremmin huomioon päätöksiä tehtäessä. Hekin haluavat käyttää monenlaisia palveluja, joiden tarjonta ei kuitenkaan vastaa kysyntää. Kysyntää olisi mitä moninaisimpiin kodinaskareisiin, joihin omat taidot eivät riitä. Väestön ikääntyminen saattaa tuoda vielä ennakoitua suurempia haasteita, kun yhä suurempi osa vanhenevasta väestöstä on yksineläjiä, joilla ei välttämättä ole lähiomaisia jakamassa hoitovastuuta tai huolehtimassa vanhuksen turvallisuudesta.
Keskustanaiset muistuttaa, että Suomen kotitalouksista on yhden hengen sinkkutalouksia jo noin kolmasosa. Naisista kolmasosa elää yksin. Yleisintä sinkkutalous on 45–65-vuotiaiden ikäryhmässä.
– Tilastojen mukaan noin kolmasosa yksineläjistä on myös pienituloisia, joten muun muassa kotitalousvähennys eriarvoistaa heitä entisestään suhteessa pariskuntiin, joissa molemmat puolisot voivat hakea vähennystä. Kulutustarjontakaan ei ota huomioon yksineläviä, vaan se kohdistetaan lähes aina perheille.
Lähde: Satakunnan Kansa http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Satakunta/1194640851374/artikkeli/keskustanaiset+sinkuille+sama+arvo+kuin+perheille.html |