Ajankohtaista
Suomen Keskustanaisten entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Susanna Haapoja in memorium  4.6.2009
 
Suomen valtakunnan saavutti suruviesti kansanedustaja, agrologi Susanna Haapojan kuolemasta koulujen päättäjäislauantaina 30. toukokuuta vuonna 2009.
Susanna Haapoja oli edellisenä päivänä saanut yllättäen aivoverenvuodon pitäessään puhetta kaupunginvaltuuston puheenjohtajana Lentosotakoulun johtajan vaihdosjuhlassa Kauhavalla.

Aino Maria Susanna oli Eila ja Kalevi Haapojan ainoa lapsi, joka oli syntynyt 13. marraskuuta vuonna 1966.

Kansanedustaja Susanna Haapoja tuli valituksi Suomen Keskustanaisten puheenjohtajaksi Jyväskylän edustajakokouksessa vuonna 2003. Hän seurasi tehtävässään ministeri Sirkka-Liisa Anttilaa.

Susannan kotipiiri oli Etelä-Pohjanmaa. Vesaisissa Susanna oli aloittanut jo polvenkorkuisena. Keskustanuorena hän oli useita vuosia nuorten edustajana Keskustanaisten piirin johtokunnassa. Etelä-Pohjanmaan Keskustanaisten varapuheenjohtajana hän oli kolmikymppisenä.

Kunnallista luottamushenkilökokemusta Susannalla oli vuodesta 2005 alkaen Kauhavan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, ja sitä ennen yhden kauden valtuutettuna ja hallituksen jäsenenä.

Nuoren Keskustan Liiton varapuheenjohtajana hän oli vuosina 1993-1995. Myös Suomen Lukiolaisten Liiton toimintaan hän ehti aikanaan osallistua. Aktiivisena oppilaskuntalaisena hän toimi vielä keskustanaisenakin kouluttajana oppilaskuntakursseilla ja ehdokaskoulutuksissa.

Susanna näytti omalla esimerkillään, kuinka keskustanuori voi olla myös keskustanainen. Hänen viitoittamaansa tietä on moni muukin seurannut.

Susanna arvosti aina Keskustanaisia poliittisena liikkeenä. Hänen neuvottelutaitojensa ansiosta puolueen kanssa Keskustanaiset pääsivät sopimukseen eläkevastuiden jakamisesta. Keskustanaisten talous alkoi hänen puheenjohtajakaudellaan parantua.

Suomen Keskustanaisten puheenjohtajana hän kiersi ahkerasti ympäri Suomea. Silti hän ehti vielä kansanedustajan työnsä lisäksi myös piirin Keskustanaisten johtokunnan kokouksiin. Hän toi aina ajankohtaiset terveiset eduskunnasta ja keskustanaisilta.

Erityisesti muistamme Susannan suhtautumisen lapsiin ja nuoriin. Oli sitten kyseessä Keskustanaisten tai muu tilaisuus, hän huomioi mukana olevat lapset ja nuoret, tehden näin merkittävää poliittisen aatteen siirtämistä sukupolvelta toiselle. Suurella sydämen lämmöllä hän puhui kummitytöstään.

Toisaalta hän sai meidät ja mummut sekä vaarit hymyilemään valloittavalla persoonallaan, joka yritti pärjätä kaikkien kanssa ainakin omasta puolestansa.

Sinulle, Susanna- vaalislogan kertoi Susannasta kaiken, miten hän oli valmis käyttämään paljon aikaansa meidän hyväksemme. Susanna muisti kiittää ihmisiä. Oli se sitten kiitoskortti 40-vuotislahjasta tai hiuslakkapullon lainasta. Muistimmeko ja ehdimmekö me kiittää Susannaa kaikesta, mitä hän teki meidän keskustanaisten puolesta?

Kiitos Sinulle, Susanna!

Suomen Keskustanaisten puolesta

puheenjohtajisto

Anneli Jäätteenmäki
Elsi Katainen
Eija Sippola



  • Vaikuttajanaisia
  • Bloggaajat
  • Liity jäseneksi
  • AVAIN-lehti
  • Yhteisö
Tapahtumakalenteri