Suomi on noussut pohjoismaissa alkoholin kulutustilastojen kärkeen ja kulutusluvut ovat myös kansainvälisesti tarkastellen korkeat. Kasvanut kulutus on lisännyt myös alkoholin aiheuttamia haittavaikutuksia. Usein lisääntyneeseen alkoholinkäyttöön liittyvät myös mielenterveysongelmat. Positiivista kehitystä on lähinnä nuorten alkoholin kulutuksessa, jossa on tapahtunut hienoista laskua. Ns. matalan kynnyksen paikat ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä varsinkin nuorten hoitoon saamisessa.
Suomessa järjestöillä on merkittävä asema ehkäisevän päihdetyön ja päihdepalvelujen kehittämisessä ja järjestämisessä. Järjestöt, säätiöt ja yksityiset palvelujen tuottajat tuottavat yli puolet päihdehuollon erityispalveluista. Nyt palvelujen rahoitus on vaarantumassa sekä valtion että kuntien puolelta.
Ensinnäkin on huolestuttavaa, että valtion budjetissa ollaan siirtämässä järjestöjen rahoitusta aiempaa enemmän Raha-automaattiyhdistyksen maksettavaksi. Ratkaisu ei sovi tilanteessa, jossa RAY:n tuki järjestöille vähenee muutenkin pelituottojen pienentyessä. Etelä-Savon Keskustanaiset vaativat, että terveyden edistämisen hankkeisiin osoitetut 7,3 miljoonaa euroa maksetaan jatkossakin kokonaisuudessaan budjettivaroista.
Toinen huolenaihe on se, että hoitopaikat ovat riippuvaisia kuntien maksusitoumuksista. Lyhytnäköiset leikkaukset kuntien päihdebudjeteissa tulevat sekä vaikeuttamaan päihdeongelmien hoitoa että kaventamaan palveluiden tarjontaa tulevaisuudessa. Kiristyneen taloustilanteen aikana päihdetyön resurssien karsiminen on lyhytnäköistä. Lääkehoidon painottaminen sosiaalisen päihdekuntoutuksen ja terapian sijaan ei ole myöskään kestävä ratkaisu. Ehkäisevä työ, matalan kynnyksen päihdehoitopaikat ja monipuolinen päihdekuntoutus ovat kustannuksia tehokkaasti vähentävä investointi.
Lisätietoja
Keskustanaisten Etelä-Savon piirin pj
Helena Kauppinen
0400411072
helena.kauppinen@surffi.fi
|