Ajankohtaista
Miehet ja varttuneet enemmistönä puoluekokousedustajissa 8.4.2010
 
Ajatuspaja e2:n selvitys paljastaa Keskustan vuosien 2006 ja 2008 puoluekokousten virallisten kokousedustajien ikä-, sukupuoli- ja ammattijakautumista.
Keskustan puoluekokousedustajien selkeä enemmistö on miehiä. Vuonna 2006 kokousedustajista kaksi kolmesta (66%) oli miehiä ja kolmannes (34%) naisia. Naisten osuus on säilynyt likimain samana 1990-luvun alkupuolelta saakka.

Sukuolijakauman osalta piirikohtaiset erot ovat kuitenkin varsin selkeitä. Vuonna 2006 Helsingin (47%), Karjalan (45%) ja Päijät-Hämeen (45%) kokousedustajista liki puolet oli naisia.

Vuoden 2008 puoluekokouksen osalta huomioitavaa on se, että naisten osuus laski merkittävästi nimenomaan niissä piirijärjestöissä, joissa naisten osuus oli ollut korkein kaksi vuotta aiemmin.

Ainoastaan Pohjois-Savossa naisten osuus oli sekä 2006 että 2008 puoluekokouksissa yli 40 prosenttia. Pohjois-Savon lisäksi Pirkanmaalla (42%) naisten osuus ylitti 40 prosenttia 2008 puoluekokouksessa.

Tutkimuksessa käy ilmi myös puoluekokousedustajien varsin korkea keski-ikä ja vertailun perusteella se on edelleen nousemassa. Vuoden 2006 puoluekokousedustajista kolme neljännestä (76%) oli yli 46-vuotiaita. Kaksi vuotta myöhemmin yli 46-vuotiaiden osuus oli liki 80 prosenttia (79%) ja yli 56-vuotiaita oli enemmistö kokousedustajista (55%). Vain joka kymmenes puoluekokousedustaja oli alle 35-vuotias.

Piirijärjestökohtaisessa tarkastelussa esiin nousee Helsinki, jossa nuorten osuus on selvästi keskimääräistä korkeampi. Noin joka kuudes puoluekokousedustaja Helsingistä oli alle 25-vuotias ja noin puolet on alle 35-vuotiaita (53% v. 2006 ja 47% v. 2008).


  • Vaikuttajanaisia
  • Bloggaajat
  • Liity jäseneksi
  • AVAIN-lehti
  • Yhteisö
Tapahtumakalenteri