Suomen menestyksen kivijalkana on aina ollut tasa-arvoinen koulutusjärjestelmä, joka on luonut laajapohjaista sivistystä tasapuolisesti koko maahan. Keskusta on ollut rakentamassa valtakunnallista korkeakouluverkostoa eikä suostu sen rapauttamiseen. Koulutuksen kehittämisen on oltava pitkäjänteistä kehitystyötä, joka ei ole sidottu markkinatalouden heilahtelujen mukana tempoilevaksi.
Ei pidä olla vain Aalto yliopiston etuoikeus saada rahoitusta ja luoda uusilla innovaatioilla tulevaisuuteen kantavaa menestystä. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisilla yliopistoilla ja korkeakouluilla on oltava mahdollisuus korkeatasoiseen perus- ja soveltavan tason tutkimukseen ja kehitystyöhön. Tämä on maakuntien elinvoiman kannalta ensiarvoista. Jokaisella tulee olla mahdollisuus korkealaatuiseen opetukseen lähellä kotiseutuaan, niin perusopetuksessa kuin yliopistotasollakin.
Yhteiskunnan lisäksi myös yritysten, järjestöjen ja yksityisten tahojen täytyy olla mukana tukemassa alueidensa yliopistoja taloudellisesti. Keskustanaiset purkavat patoja ja kannustavat pienten purojen rahavirtoja kasvamaan hersyviksi eteenpäinvieviksi koskiksi.
Itse vanha Väinämöinen laskea karehtelevi.
Laski louhien lomitse noita kuohuja kovia;
eikä puutu puinen pursi, vene tietäjän takellu
-Kalevala, neljäskymmenes runo-
Lisätietoja:
*****
Eeva Koskela
Järjestösihteeri
Keskustan Keski-Suomen piiri
Cygnaeuksenkatu 12 B 16
eeva.koskela@keskusta.fi
045 327 4845
|